Toukokuu toi meille lupauksen kesästä ja minulle poikkeuksellisesti myös lomamatkan Kreikkaan. ITK2010 -kiireiden ja maksatushakemuksen laatimisen jälkeen loma oli todella tervetullut. Pöytä ja pää todella tarvitsivat tyhjennystä, jotta ensi syksyn Online ITK -suunnittelun voi todenteolla aloittaa.

Tilaa ajatuksille Porto Katsikissa

Olen tottunut käyttämään päivittäin konetta ja kännykkää, sekä sähköpostieni (neljä eri…), että Facebookin ja Twitterin seuraamiseen. Lomahotellin valinnassa kieltämättä vaikutti maininta ilmaisesta langattomasta netistä ja siksi lähdinkin matkaan älypuhelimeni kera (laturi ja vara-akku tietenkin mukana). Voi sitä pettymystä, kun netti ei lähtenytkään toimimaan! Ensimmäiset kaksi päivää olin kuin tulisilla hiilillä, jokaisessa kahvilassa ja kadun kulmassa kokeilin löytää wlan-yhteyden, jotta pääsisin päivittämään vähintään naamakirjan statuksen. Kolmantena päivänä huomasin, että elo ja oleskelu ilman jatkuvaa altistusta sosiaalisille medialle onkin aika miellyttävää. Päiville muodostui oma, luonnollisen laiska rytminsä, ylös noustiin valoa tervehtimään ja siniset yöt toivottivat unten maille.

Minä, sosiaalisessa mediassa vähän niin kuin työkseni pörräävä, olin loppujen lopuksi ilman somea kokonaiset kahdeksan päivää. Ja ei sometus ole vieläkään palautunut entiselleen. Naamakirja ja jatkuvat statuspäivitykset tuntuvat jotenkin…turhilta. Sen sijaan Twitter (enimmäkseen työkontakteja) nousi arvoon arvaamattomaan SomeTime2010 – tapahtuman myötä.

Päätin hyötyä Anne Rongaksen ystävällisesti keräämästä SomeTime2010 -osallistujalistasta Twitterissä. Lisäsin jokaisen osallistujan seurattavieni listalle Twitterissä. Arvelin, että nämä persoonat ovat jollain lailla somen aallonharjalla. Joukkoon mahtuu myös paljon some-kriitikoita, joiden ääntä ei voi unohtaa Online ITK:ssakaan. Itse tapahtumaa on kritisoitu markkinamiesten foorumiksi, jossa mietitään vain hyötymistä (ja rahan tahkoamista). Mutta onko se kovin eri juttu, jos paikalle tulee haistelemaan uusia tuulia ja etsimään ideoita ja uusia kontakteja kuin, että tekee saman, yrityksensä nimellä, avoimesti? Suomen some-piirit ovat pienet ja kenenkä tahansa somen kanssa työskentelevän on hyödyllistä tutustua toisiin toimijoihin.

Tutustumisen taustalla on useimmilla varmasti muutakin kuin oman (hankkeen/yrityksen) hyödyn tavoittelu. Ainakin Sometime2010 -porukka oli rentoa ja mukavan oloista (varovainen arvio siksi, koska en ehtinyt kuin murto-osan kanssa oikeasti jutella). Qaikun ja Twitterin kautta seurattu #somesota ei verenpainetta nostattanut, ennemmin vain nauratti hyvällä (ja välillä vähän huonollakin) huumorilla heitetyt kommentit. Niin kuin tosi tökerösti mainitsin Tuijan kuvaamassa haastattelu-videossa, minä ”fanitan” somea vapaa-ajallakin (olisi editoinnin tarvetta videonpätkässä, pistetään sanoissa sekoilu flunssan piikkiin). Mikäs sen ihanampaa, kuin tehdä työtä sellaisessa ympäristössä, jossa viihtyy vapaaehtoisesti muulloinkin kuin työnantajan ajalla?

Hämeen kesäyliopiston jokavuotinen suurponnistus on ohitse ja tunnelma toimistossa oli maanantaiaamuna huojentunut ja suorastaan rento. Jälleen kerran kuuden vakituisen työntekijän pieni organisaatio luotsasi lähemmäs 1600 hengen konferenssin kunnialla läpi. Viime hetken lisäjännitystä toivat tuhkapilvet Euroopan taivaalla ja satamassa kontissa jumissa olleet konferenssikansiot. Vaikka virallinen palaute on vielä keräämättä osallistujilta, uskaltanen arvioida, että valtaosa konferenssivieraista olivat tyytyväisiä tai peräti erittäin tyytyväisiä sekä järjestelyihin, että itse ohjelmaan.

Moni on kiitellyt mielenkiintoisista esityksistä ja puheenvuoroista, se on todella mukava kuulla, että ohjelman sisältö oli mieluista. Samalla kuitenkin vähän harmittaa, että itse ei ehtinyt yhtään kokonaista esitystä seuraamaan. Sama juttu kuin Sääksmäki Soi! -musiikkifestivaaleilla aikoinaan. Infotiskiltä sitä sitten höristeli korviaan, jotta kuulisi edes hieman rakastamaansa klassista musiikkia. Valkeakosken musiikkitapahtumassa vastuualueeni oli onneksi sen verran rajattu, että ehdin muutamalle keikalle kassapohjien laskemisten välissä.

Kaikissa näissä tapahtumissa yhteistä on se koukuttava onnistumisen riemu, joka valtaa väsyneimmänkin järjestäjän mielen viimeisen ohjelmanumeron jälkeen. Kiitos siis kaikille tekijöille ja osallistujille valtavan hienosta konferenssista!

Innolla ITK2011 –konferenssia odottaen, uusia haasteita etsien, infotiskin takaa

Helena

Kevään 2010 viimeinen Online ITK sai parhaimmillaan yli 60 osanottajaa ruutujen ääreen kuuntelemaan ja katselemaan Sometu -verkoston asiantuntijoiden kurkistuksia tulevan ITK2010 -konferenssin tarjonnasta.

Tilaisuuden nauhoituksen voit katsoa täältä.

Verkostot naamakirjassa ja LinkedIn:ssa, Merkku Damiano Second Lifessa, kurkistukset Sometu-verkoston toimintaan tai uteliaisuus twiitteihin ovat hiljalleen vallanneet mielen. Ihan salaa, vaivihkaa. Kymmenen vuotta sitten tietotekniikkaan liittyvät ajatukseni olivat nimittäin lähinnä sitä, että näppiksen purkamalla siitä saa loistavia jääkaappimagneetteja tai virtajohtojen sisuksista kerrassaan mainiota kuparilankaan milloin mihinkin taidepläjäykseen.  Erilaisia pintoja, värejä, materiaalien moninaisuutta.  Niin, minähän olen siis ensimmäiseltä koulutukseltani tekstiiliartenomi, joten lähden tarkastelemaan maailman ihmeitä lähes aina ensin visuaalisiin seikkoihin perustuen.

Ajattelin muotoiluopintojen jälkeen kuitenkin, että oppi ei ojaan kaada ja tein hyppäyksen kasvatustieteiden maailmaan. Ja sillä tiellä ollaan nyt, varsin vahvasti. Hämeen kesäyliopisto ilmestyi kuvioihin maisteriopintoihin kuuluvan harjoittelujakson myötä ja nyt huhtikuussa on edessä kolmas Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa (ITK) -konferenssi, joka on ollut pääasiallisena työsarkanani viimeiset kolme vuotta. Konferenssi on kerrassaan loistava tapahtuma, joka kerää vuosittain Hämeenlinnaan reilusti yli tuhatpäisen joukon asiaan vihkiytyneitä puolesta- ja vastaanpuhujia. Jo muutamana aiempana vuotena olemme viritelleet varsinaisen konferenssin yhteyteen Online ITK-tapahtumaa ja tänä keväänä olemme AVO-hankkeen puitteissa vielä ponnekkaammin matkassa. Ja jatkoa seuraa, joten lupaan, että ITK ei lepää jatkossakaan.

Minusta piti siis tulla alkujaan tekstiilisuunnittelija… Elämä kuitenkin kulkee omia polkujaan. Ja tulihan minusta suunnittelija kuitenkin. Tosin en nytkään tunne tietokoneiden syntyjä syviä ja itse asiassa pidänkin huomattavasti mielenkiintoisempana sitä, mitä pääsen koneilla tekemään.  Tätäkin kirjoittaessani taustamusana soi Club for Fiven “Sweet Dreams”, Facebookissa kaverit ovat kommentoineet uutta hiuslookiani, nettikauppa odottaa ostoskorin hyväksymistä ja eilen tuli ykköseltä dokumentti, joka jäi katsomatta, löytyisiköhän se Areenasta. Ei siis enää elämää ilman konetta, näin se on vallannut mielen… salaa ja vaivihkaa .

Kevään toinen Online ITK -webinaari herätti paljon mielenkiintoa, osanottajia oli yli 50 seuraamassa sessiota 3D:stä. Aluksi Antti Puhakka kertoi Virtuaalinavetta -ohjelmasta ja sitten Kim Holmberg pohti yhdessä osallistujien kanssa Second Life:n tulevaisuuden näkymiä.

Tilaisuuden nauhoituksen voit katsoa täältä.

Osallistuin mielenkiintoiseen Tulevaisuuden verkkoympäristöt –seminaariin eilen Hämeenlinnan Raatihuoneella. Vaikka aihe ja esiintyjät olivat hyviä, valitettavasti tekniikka, tai sen toimimattomuus, nousi välillä pääosaan. Seminaari ajettiin ACP:llä verkkoon ja siitä aiheutui muutamia ikäviä tilanteita. Huone oli täynnä sosiaalisen median tehokäyttäjiä ja langattoman verkon kaista ei yksinkertaisesti riittänyt videon pyörittämiseen. Ensimmäisiä asioita, joita minä opin verkkoseminaarin vetämisestä, oli kyllä langattoman verkon välttäminen hinnalla millä hyvänsä. Ajatellen seminaarin kutsuvieraita ja heidän taipumustaan räplätä lelujaan, olisi voinut olla hyvä sanoa jo tilaisuuden alussa, että läppärit ja kännykät pois verkkoa rasittamasta. Eilen se sanottiin aivan liian myöhään, kun ACP oli jo suorastaan torpedoinut Dicolen kilpailuesityksen.

Videon pyörittäminen ACP:ssa ei ole aina mutkatonta ja siksi pitäisikin olla se kuuluisa suunnitelma B. Keskiviikon Online ITK:n video-osuus (Frans Mäyrän puhe) oli myös sekä koneen kovalevyllä että verkkosivuilla siltä varalta, että ACP ei olisi toiminut halutulla tavalla. Näin olisimme voineet tarvittaessa antaa ihmisille linkin videoon, paikalla olijat olisivat voineet katsoa videon kovalevyltä tai verkosta, tilanteesta riippuen. Pohdin myös, että onko tämmöinen katastrofeihin varautuminen vain omaa neuroottisuuttani ja että pitääkö ohjelmiin ja järjestelmiin voida luottaa niin paljon, ettei tarvitse suunnitelma B:tä?

Minua harmitti myös Zipipopin Helenen puolesta, sillä hänen esityksensä oli ilmeisesti rikkoutunut ACP:n ladattaessa. Saman havaitsimme Kristianin kanssa, kun harjoittelimme keskiviikon Online-tilaisuutta varten. Kristian kokeili tallentaa esityksensä toiseen muotoon ja ongelma oli ratkaistu. Niin, me pidimme kenraaliharjoitukset. Ja sitä ennen minä testasin huoneen toimivuutta vähintään kymmenkunta kertaa. Neuroottista?

Kommentoin asiaa tuoreeltaan Facebookissa ja sain vastaukseksi muutaman osuvan kommentin:

” Onko kukaan koskaan saanut etäkokoussoftia toimimaan oikeasti? Siis niin, että kokouksesta ei osaa käytettäisi säätämiseen? Maksullisten softien odottaisi edes toimivan.

Vai olisiko jostain Skype + Google Wave -yhdistelmästä korvaamaan kaikki tällaiset…”

” Se mua jaksaakin ihmetyttää että vaikka kuinka viisaita dudeja olisi vetämässä esitystä millä tahansa teknisellä laitteella, että he eivät sitä testausta tee ennen esitystä. whoat why.”

Ei mikään ihme, että verkkokokousjärjestelmiä pidetään epäluotettavina ja suorastaan huonoina. Eilisessä tilaisuudessa oli monta sellaista henkilöä, joka näki ensimmäistä kertaa mainitun systeemin ja heidän ilmeensä kyllä kertoivat selvästi mitä mieltä he olivat asiasta.

Kollegoiden kanssa keskustelimme siitä, että nykyajan hektisessä menossa esiintyjät tekevät shownsa valmiiksi edellisenä iltana ja tuovat sen mukanaan muistitikulla vasta varsinaiseen esitykseen. ACP –isäntänä tai emäntänä siinä vaiheessa on vaikea tehdä muuta, kuin toivoa parasta. Siitä voisi olla apua, jos pystyisi ennalta infoamaan esiintyjiä, että mikä formaatti toimii parhaiten kussakin järjestelmässä. Kaikki tämä ennakkovalmistelu ja loputon varmistelu vaatii tietenkin aikaa. Sitä, mitä meillä tuntuu olevan vähiten nykypäivänä. Niinpä yksi jos toinenkin tunnollinen puurtaja puristaa lisää työaikaa illoista ja viikonlopuista. Se on hinta, jonka maksamme hyvästä omasta tunnosta ja rauhassa nukutuista öistä.

Tämän kevään ensimmäinen Online ITK pidettiin keskiviikkona 17. päivä. Viihdepelaamisen monista maailmoista puhui professori Frans Mäyrä videon välityksellä ja tutkijaprofessori Kristian Kiili johdatteli meidän Pelioppimisen unelmaan. Lämmin kiitos kaikille osallistujille, oli mukava huomata, että aiheet herättivät vilkasta keskustelua ja pohdintaa.

Tilaisuuden nauhoitus löytyy täältä.

Kevät tulee – ja niin myös ITK2010! Varmista paikkasi kevään kuumimmassa konferenssissa ilmoittautumalla täällä. Ilmaisia herkkupaloja tarjolla Online ITK -sessioissa, joista ensimmäinen jo keskiviikkona 17.2.

Tämä blogi on tehty hankkeen ympärille, mutta varmasti te lukijat haluatte tietää myös ihmisistä hankkeen takana. Minä synnyin vuonna 1980 ja ensimmäinen kosketukseni tietotekniikkaan oli isoveljen Commodore 64. Sitä ei ihan joka kodista löytynyt 80-luvun puolivälissä. Pelin lataaminen vaati, ainakin pienen tytön näkökulmasta, kryptisten käskyjen kirjoittamista siniseen ruutuun.  Alakoulussa ei luonnollisesti vielä ollut tietokoneita kuin atk-kerhon käytössä ja tiedonhaku tarkoitti käytännössä kirjastoon lampsimista.

Sain ensimmäisen oman tietokoneen lukion ensimmäisellä luokalla. Kone oli vanha mopo, käyttis oli muistaakseni Windows 3.1. Hienolta se silti tuntui, varsinkin, kun koneen myötä pääsin sinne paljon puhuttuun nettiin. Koneet ja yhteydet paranivat kun tapasin aviomieheni, tietoliikennetekniikan insinöörin.  Suhtautumiseni uuteen tekniikkaan on aina ollut mutkaton, johtunee juuri insinööri-vaikutteista (isä, veli ja aviomies kaikki sellaisia). En luokittelisi itseäni pioneeriksi, mutta en kyllä ole siinäkään ryhmässä, joka vastustaa uutta tekniikkaa viimeiseen asti.  Opiskeluaikoina pohdin kyllä, että jokin raja saattaa minullakin tulla vastaan tekniikka-fanittamisessa, kun pienessä kaksiossamme oli parhaimmillaan kuusi tietokoneen raatoa

Sosiaalinen media ja sen mahdollistava tekniikka tuntuvat minusta vain luontevalta jatkolta tähän astiseen kehitykseen. Facebook on korvannut sähköpostin, ainakin ikätoverien osalta, yhteydenpitovälineenä ja ei kulu päivääkään, etten verkkosurffaile vähintään kännykällä. Ja kyllä, kotonani on edelleen monta konetta, tällä hetkellä toimivia on neljä, tai viisi. En tästä huolimatta tiedä paljoakaan hardiksesta, ne kun ovat aina hoituneet puolison toimesta kuntoon. Erilaisten ohjelmien ja järjestelmien käyttäjänä oletankin aina, että koneen sisuksissa on tarvittavat, vaatimukset täyttävät romppeet.

Koulutukseltani olen kansainvälisen kaupan tradenomi (BBA), ajauduin työskentelemään koulutuspuolella puolivahingossa. Valmistumiseni jälkeen työskentelin vähittäiskaupan alalla (palvelutiskillä), kunnes minut rekrytoitiin HAMK:n vanhaan koulutusohjelmaani koulutussihteerin sijaiseksi. Siellä työskennellessäni huomasin, että koulutusala sopii paremmin arvomaailmaani ja siksi hainkin kesäyliopistolle töihin vuoden 2008 alussa. AVO -osahankkeessa aloitin työskentelemään 12. tammikuuta tänä vuonna. Tähän mennessä hanketyö on ollut mielenkiintoista ja innostavaa. Sosiaalisesta mediasta kiinnostuneet ihmiset ovat mukavaa porukkaa ja joka paikassa olen tuntenut oloni tervetulleeksi. Kiitos siitä!

Ensimmäisiä isoja ja tärkeitä askelia eteenpäin oli verkkokokous- ja konferenssijärjestelmien selvitysraportin tilaaminen ja laatiminen. Tarvitsimme ajan tasalla olevaa tietoa olemassa olevista järjestelmistä ja niiden soveltuvuudesta eri kohderyhmille.  Kilpailutus ja selvitysraportin toteuttajan (Mediamaisteri Group Oy) valinta tehtiin hyvin tiukalla aikataululla, koko prosessi aloitettiin kesäkuussa 2009 ja raportti julkaistiin jo marraskuussa 2009.

Valmis raportti on tällainen.

Raportti herätti mielenkiintoa sen ilmestyessä, mutta kokonaisuudessaan olemme saaneet vähän palautetta sen hyödynnettävyydestä muista organisaatioissa. Kaikki palaute on tervetullutta, se auttaa meitä arvioimaan jatkoselvityksen todellista tarvetta.